Aika aikansa kutakin

Apua!
Aika menee liian lujaa!
Kuukaus sitten tuntui kuin päivät matelisivat ja viikkokin kestäisi ikuisuuden, mutta nyt on toisin.
Haikeana pakkailin pieneksi menneitä vauvan vaatteita pois ja otin esille isompaa kokoa. Kohta nekin jää pieneksi, ennen kuin niitä kaikkia ihania vaatteita edes ehtii pitää!
Ja kohta saa jo maistella lihaa, kanaa, kalaa ja kananmunaa!Eihän me olla keritty vihanneksissakaan kovin pitkälle, vasta porkkana, peruna, banaani ja maissipuuro ovat tulleet "tutuiksi". Ja useita päiviä saattaa mennä vielä täysin maidon voimalla. Eipähän niillä kiinteillä niin kiire olekaan..

Nyt aika saisi kuitenkin pysähtyä edes hetkeksi. Päivät menevät niin mukavasti, kun vihdoin vauva malttaa nukkua päiväunia. Minulle jää aikaa tehdä kodin askareita, ja kohta voisin jopa elvytellä maalaisharrastustakin!

Mieli lepää kun voi pysähtyä.

Ulkona on niin kaunista, syksy on kyllä ihanaa aikaa!
Puut kellastuivat tosi nopeasti. Lenkillä voi haistaa heinän ja maan, välillä pöllähtää märäntö sieni.
Kurjet kailottavat pellolla, tuumivat millonka lähtis muuttomatkalle. Närhet kisailevat viimeisistä omenista, västäräkit pyydystyvät hyönteisiä autotallinkaton rajassa ja niiailevat pyrstöllään. Korppikin raakkuu jossain lähellä ja tiaiset hyörivät luumupuissa, metsästä on palattu pihapiiriin. Tänä talvena laitamme pihaan lintulaudan.
Ajatuksissa on välillä menty jo jouluun. Ollaan jo sovittu jouluaaton ja joulupäivän mummola/mummila käyntijärjestys.
Mistähän saadaan tänä jouluna joulukuusi. Meijän pikkunen pääsee laittamaan elämänsä ensimmäiset joulukoristeet!

Vaikka elämässä on paljon unelmia ja haaveita, tarpeita, ja niin paljon kaikkia asioita mitä pitäisi tehdä ja hankkia; olen tyytyväinen kaikkeen mitä nyt on.
Menen ripustamaan miehen pestyt työvaatteet ulos, katson samalla miten tomaattiviljelmäni voi ja poimin punaposkisen omenan suoraan suuhun. Sitten pienokainen jo varmaan herää.
Olen onnellinen.

Naapurit nauttivat viilenevästä ulkoilmasta ja me nautimme idyllisestä maalaismaisemasta, ja lehmän paskan hajusta.

"Nyt se on meijänki suvussa yks uus potatin syöjä!"

  Kun olimme käyneet nelikuisneuvolassa, saimme luvan alkaa maistelemaan muutakin kuin tissiä.
Aloitimme turvallisella perunalla. Vaikka olen kiinnostunut sormiruokailusta, ja aionkin harjoittaa sitä myöhemmin, niin aloitimme kokeilun ihan perus peruna soseeksi ja lusikalla suuhun -metodilla.
Olisin voinut jatkaa pelkällä imetyksellä sinne puolivuotiaaksi asti, koska tyttö kasvaa hyvin jne. , mutta nyt imetys välit ovat tiheytyneet ja yölläkin herätään syömään tunnin/kahen välein. Neuvolassa sanottiin sen olevan merkki siitä että nyt pitäisi saada vähän muutakin ravintoa.

Toki tissimaito onkin pääasiallista ruokaa, kun soseita maistellaan kerran päivässä muutaman lusikallisen verran.
Ensimmäisellä syöttökerralla tytön mielestä lusikka oli kuitenkin niin kiinnostava, että se piti saada omaan kätee, ja muutaman kerran se jopa osui omaan suuhun. Nyt kahen viikon totuttelun jälkeen lusikkaan on totuttu jo sen verran, että viimeset lusikalliset otetaan vastaan jo avoimin suin ja mielin.
Tänään maisteltiin uutena makuna maissivelliä. Vaikka neuvolassa sanottiin vellien olevan historiaa, aion antaa tytölle täst edes illalla ennen iltatissiä maissivelliä ja katsoa, josko se hillitsisi yösyöttöjä.

Sormiruokailuun pääsemme toivottavasti tutustumaan lähiviikkojen aikana, vaikka motoriikka ei vielä olekaan ihan selkeää.
Sormiruokailussa on tutkimuksien mukaan omat hyvät puolensa, ja tämäkin kuulostaa jotenkin vaan niin luonnolliselta.
Lapsi tutustuu ruokaan itse, kaikki aistit ovat mukana ja kehittyvät havannoimaan ympäristöä. Miltä se hiukan höyrytetty porkkanapala tuntuu kädessä?Entäpä suussa?Miltä se tuoksuu?Miltä se näyttää?Ja miltä se maistuu?
Lapsi saa päättää itse syömistahdin ja jo useita makuja tarjottaessa voi päättää myös missä järjestyksessä mitäkin väriä maistelee!Voi kuinka kiinnostavaa ja hauskaa!Nam!:P

Täällä lisätietoa sormiruokailusta aiheesta kiinnostuneille!

http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/lapsenhoito/ravinto/sormiruokailu-kaytannossa/

Missä iässä teidän lapset ovat aloittaneet sormiruokailun?
Onko ensin annettu soseita vai siirrytty suoraan sormiruokailuun?

Vessahätä?

 Voiko vauva ilmoittaa jos sillä on pissi tai kakkahätä?

Jo odotusaikana kiinnostuin aiheesta ja luin artikkeleja vessahätäviestinnästä.
Miten vaippa ajasta saisi mahdollisimman lyhyen, niin ettei lapsen tarvitsisi tehdä tarpeitaan vaippaan.
Vaippaan tarpeiden tekeminen on mielestäni luonnotonta ja ajatuksena sangen epämiellyttävä. Jos nimittäin asiaa ajattelee omalle kohdalle.  Useinhan vanhemmat eivät ajattele sitä sen pidemmälle, vaippa kuuluu vauvalle, pottaan opettaminen tulee sitten aikanaan ja sillä sipuli. On jotenkin hassua miten nykyajan ihmiset eivät kyseenalaista asioita vaan tekevät juuri niin kuin valtaväestö tekee, tai miten on aina tehty.

Toisaalta onko aina käytetty vaippojakaan?No ei todellakaan. Kertakäyttövaipatkin tulivat markkinoille vasta 80- luvun puolella. Ja kuten monet muutkin on minutkin "vielä" kestovaipatettu, vaikka olen vasta 23 vuotias!
Yhteiskunnanoppitunnilla, silloin kahdeksannella luokalla, opin ainakin yhden asian, mistä olen ylpeä; Opettaja sanoin painokkaasti "KYSEENALAISTAKAA KAIKKI".
Niin. Nyky- yhteiskunta on tullut hyvin laiskaksi ja mielellään kaikki asiat tehdään automaattisesti annetun mallin mukaisesti. Näkeehän tämän jo siinä ettei typeriäkään eduskunnan päätöksiä uskalleta tai pikemminkin viitsitä alkaa kritisoimaan. Tai ei ainakaan niitä vastaan ryhdytä niin helposti mielenosoituksiin tai lakkoihin. Kapina henki on kadonnut!
No eihän sitä tarvitse aina kapinoida, ei varsinkaan vaan kapinoinnin vuoksi. Tuntuu, että olen jo sitä sukupolvea, jonka ei tosiaan tarvitse kapinoida kaikkea vastaan, kuten esimerkiksi omat vanhempani ovat tehneet.
Tehkää kuitenkin niin kuten teistä itsestänne parhaalta tuntuu, älkääkä aina sortuko valtavirran vietäviksi vaan kulkekaan rohkeasti omaa polkua!Niin minä teen ja se tuntuu hyvältä, hyvältä tuntuu myös olla hiukan erilainen ja saada hiukan paheksuntaa aikaiseksi.

Luonnollisia valintoja

Kuten jo edellisissä kirjoituksissa on tullut ilmi olen kasvanut kierrättämisperiaatteelle ja haluan tuottaa mahdollisimman vähän jätettä jne. Siksipä vessahätäviestintä on jälleen luonnollinen valinta kestovaippailun ohella. 
Luin että vessattamisen voi aloittaa heti vastasyntyneellä, mutta todellisuus tuli vastaan. Itse kun olin niin kipeä, ettei omastkaan vessakäynnistä meinannut tulla mitään, ei tullut kuulookaan että alkaisin rahtaamaan pikku nyyttiä lavuaarille vähän väliä.
Palasin asiaan muutaman viikon päästä. Ensimmäisen lavuaaripissin vauva teki 2,5 viikkoa vanhana!Jee!
Se oli hieno hetki, se tuntui helpolta ja oli mukavaa että olin tajunnut, milloin sillä on oikeasti hätä.
Hädän tarkkaileminen on hyvin helppoa. Muistaa vaan että aina ruokailun, leikin ja heräämisen jälkeen kiikuttaa lavuaarin päälle. Ja sieltä se pissi tulee!
Samalla olen toistanut sanaa "pissiii", jotta sana ja toiminta ehdollistuisivat, ja jossakin vaiheessa lapsi osaisi ilmaista hädän käyttämällä näitä sanoja. Kakkaa tehdessä käytämme luonnollisesti sanaa "kakka".
Tänään teimme ensimmäistä kertaa vähän jäykemmän kakan, joka ei kyllä enää mene lavuaarista alas, joten on aika kaivaa pottaa esille!:)

Täältä löytyy mm. hyviä käytännön esimerkkejä ja ohjeita: http://kiintymysvanhemmuus.fi/pohdintoja/lapsenhoito/vessahata/vessahataviestintaa-kaytannossa/

Vessatus ja kestovaippailu vaatii hiukan asennetta ja viitseliäisyyttä, mutta kuten monet muutkin asiat, niin tämäkin lähtee vaan omasta itsestään!Joten rohkeasti kokeilemaan, vessatusta voi harjoittaa myös kertakäyttövaippailijat!:)

Ylä ja alamäkiä

Huh huh.

Kesä mennä hujahti ja meijän pikkunen on jo yli 4kk vanha!
Hiukan harmittaa etten ole ehtinyt kirjoittelemaan tänne, niinkun vähän aavistelinkin tässä käyvän!
Puolustukseksi täytyy ihan heti sanoa että meijän napero ei kyllä, ihanuudestaan huolimatta, ole se helpoin mahdollinen vauva.

Missä oli se "eihän se tee kuin syö, nukkuu ja kakkaa" -aika??Meijän perheessä ei ainakaan sitä koettu!
Tyttö nukkuu todella vähän, mikä neuvolan mukaan on ihan normaalia..yösuomisetkin on nykyään tunnin kahden välein alkaen klo 23, kun nukkumaan mennään siinä yhdeksän maissa. Päiväunille ei nukahdeta tuosta vaan, yleensä ei ollenkaan. Mutta jos oikein väsyttää ja kiukuttaa niin sitten unille pitää "tainnuttaa" tissin avulla ja äkkiä vaihtaa tissi tuttiin. Sitten jos sattuu sellainen ihanuus käymäänkin että nukahtaa niin eihän sitä unta riitä edes tunniksi.
Hermo on välillä hiukan kireällä kun ei ehdi tekemään edes välttämättömiä kodin askareita.

Mutta tästä kaikesta huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi pienetkin "vauva vapaat" hetket on todella virkistäviä! Ja kesä on mennyt hyvin, on ollut kerrassaan ihanaa olla vain kotona!

Olen päässyt tekemään pihahommia, ja erityisesti tämä sadonkorjuu aika on ollut hyvin kiireistä.
Meidän vanha omenapuu päätti yllättää ja pelkästään omena hilloa on jo kellarissa kymmenisen kiloa!:O
Mies mietti, että kukahan sen sitten tulee syömään...niinpä, kyllä ainakin minulla se tulee jo korvista ulos!
Ja mehuakin on tehty, mistä harmiksi puolet jo homehtui kun kellari oli liian lämmin :/Pakastaminen olisi ollut paras vaihtoehto, mutta "nyt meillä ei ole rahaa ostella mitään pakkasia"- oli miehen mielipide.
Kurkku ja tomaattisatokin yllätti positiivisesti, valkosipulit, porkkanat ja punajuuret läskistävät vielä itseään.

Näistäkin herkuista tehdään soseita talven varalle pakkaseen!:)

 Kesä oli kerrassaan mainio, oli sopivasti hellettäkin eikä satanut liikaa, niinkuin edellisenä kesänä.
Kestovaippailijana erityisesti ilahdutti lempeä kesätuuli, joka kuivatti harsovaipat joskus jopa puolessa tunnissa! Tässä kuva toukokuun alusta :)

Miehellä oli pitkä kesäloma ja pääsimme nauttimaan perhe-elämästä oikein kunnolla. Nyt on taas arki ja vietämme pikkusen kanssa pitkän päivän kahdestaan kotona. Pitkältä päivä tuntuu eritoten silloin kun vauva ei nuku ollenkaan, enkä saa tehtyä mitään "omia juttuja" esim. pyykkäämään tai tiskaamaan.
No onneksi tämä on vain väliaikaista ja toivottavasti nuo yöunetkin alkavat maistua pikkuhiljaa kun siirrytään kiinteisiin.

Ja toivottavasti pääsisin kirjoittelemaan useammin! :)

Synnyttäjä; potilas vai asiakas?

Huh hei kun aika hurahtaa!
Jotenkin arvelinkin ettei ehket ole ihan ensimmäisenä mielessä tämän hektisen arjen pyörittämisen keskellä alkaa päivittelemään blogia. Niinpä harmikseni on mennyt jo kuukausi kun viimeks tänne jotain kirjottelin!
Ajattelin, että tähän hommaan pitäis olla paljon aikaa, ainakin useampi tunti, mutta kuten äitinikin sanoi, eihän tänne aina tarvii mitään romaania rustata!:D

No niin vauvelihan sitten syntyi lopulta 29.04.2013 Klo 21.54.  Rauskausviikkoja 41+6. Tuolloin olis joka tapauksessa synnytys käynnistetty jos ei olis käynnistyny itelleen.

Sen verran voin kokemuksesta avautua, että oli se vaan yllättävän kivuliasta ja raivostuttavaa.
Kaikki meni muuten ihan siedettävästi, mutta aktiivisen ponnistusvaiheen alettua vaihtui jälleen kätilö, joka ei ollutkaan niin mukava, mitä muuut. Tämä oli siis jo viides kätilö, synnytys kun kesti 13 tuntia.
Kätilöiden vaihtuminen oli tosi ärsyttävää ja vaikutti paljon siihen miten turvallinen olo itsellä oli koko tilanteessa.
Viimesin kätilö oli tosiaan just sellanen, joka hoitaa kaikki rutiinilla tehdasmaisesti liukuhihnalta. Siinä vaiheessa ei enää kysytty toivomuksia vaan alettiin suoraan käskyttämään että tee sitä, tee tätä.
Minullahan meni heti hermo kun yks vääntää jalasta ja käskee ponnistamaan. Vähän vaikea ponnistaa kun tuntuu että jalka lähtee paikoiltaan ku sitä väännetään väkisin!
Olin aiemmin ajatellut että minähän en huuda sitten siellä kun synnytän, mutta niin vaan olin raivonvallassa että kyllä muutama vittu kaikui synnytysosaston käytävillä.

No loppu hyvin jne. Mutta huonot muistot jäi, kiitos nimenomaan veemäisen kätilön.
Muutenkin jo alusta asti sairaalaan mennessä tuli sellanen olo, että kaikki asiat pitäis tietää etukäteen, missä on mitäkin ja mitä kivunlievityksiä on ajatellu käyttää. Hoitohenkilökunnan olis ehottomasti pitäny esitellä paikat ja vaihtoehdot ja muutenkin enemmän kysyä oikeesti että MITÄ ME HALUTAAN!?
Kertaakaan ei kysytty edes asennoista, missä haluaisin ponnistaa tms.
Nyt kun olen jälkikäteen ajatelut niin aika erikoista, kun synnytysvalmennuksessa samaisessa sairaalassa painotettiin omia toivomuksia ja nimenomaan sitä että SÄNKYYN EI SAA JÄÄDÄ MAKAAMAAN. Sängyssä ponnistaminen selälteen on pahinmahdollinen asento, sanoi synnytysvalmennusta pitänyt kätilö.
 Ja mitä teki kätilöt itse tilanteessa. Käskivät käymään sängylle puoli-istuvaan asentoon ja ponnistamaan niinkuin isoa kakkaa vääntäs!

Olisinpa vain ollut jämäkämpi ja sanonut omat ajatukset selvemmin. Toisaalta olin niin sekaisin kivusta, ilokaasusta, oksitosiinista ja epiduraalipuudutuksesta (ja ties mistä myrkyistä mitä ne minuun pumppasivat!), ettei aivot enää toimineet järkevästi. Jos toinen kerta tulee kun synnytän, niin aion varmasti korjata nämä epäkohdat, vaikka vaikuttaisin miten vittumaiselta ja vaativalta. Olin potilas en asiakas, silti kyllä muistivat laskulla, minkä loppusummasta kuvittelis saaneensa hyvinkin loistavaa asiakaspalvelua!

Hoitohenkilökunnan asiakaspalvelun ja ammattitaitojen taso erottui myös synnytysvuodeosastolla.
Suurin osa oli kuitenkin iloisia, kuuntelevia ja ystävällisiä, mutta se yksikin huonotapaus jää kyllä kaivelemaan ikävästi. Kun itse on suuren ilon ja toisaalta helvetillisten kipujen sekoittamana, toivoisi, että sinua kohdeltaisiin arvostaen ja asiallisesti. Tuossa tilassa on todella herkkänä kaikelle, vähänkin negatiivispainotteiselle palautteelle. Ja ne on myös niitä asioita, jotka jää aina parhaiten mieleen.
Jotkut voi tietenkin ajatella, että ei se ole niin helppoa kun on asiakaspalvelutyössä jne, mutta se on ammatinvalintakysymys ja se ei ole asiakkaan vika jos sinulla on huono päivä. Huom. nimimerkillä -itsekin asiakaspalveluammatissa.

No jos tuo riittäis tuosta aiheesta. Pitää äkkiä julkasta tämä ennen kun juttu alkaa taas karkailemaan käsistä ihan johonkin muuhun. Ja ennen kuin minua tarvitaan toisaalla, ÄITINÄ.

Muotivillityksiä vai alkukantaisuutta?

Kohtuullistaminen ja ekoilu ovat jo kuluneita käsitteitä, joiden huippuhetket SOMEssa ovat menneen talven lumia. Muotivillityksiä tulee ja menee, niinhän se on aina ollut. Olen kuitenkin iloinen, että nuo "arvot" ovat saaneet jotain pysyvää jalansijaa yhteiskunnassamme.
Elämän kohtuullistaminen ja hidastaminen, joskus jopa pysähtyminen antaa monesti enemmän kuin ainainen suorittaminen.
Elämän ei tarvitse aina olla niin hektistä, kovaa työntekoa, kilpailua ja voittoja vaan tärkeämpää on nauttia elämästä tässä ja nyt, elää sitä!Harmiksi monet ajattelevat vieläkin tekevänsä töitä täysillä, jotta
VOI SITTEN ELÄKKEELLÄ nauttia kunnolla elämästä ja tehdä mitä huvittaa.
Surullista on kuitenkin, ettei moni eläkeiässä voi enää nauttia täysipainoista elämää mm. sairastumisen vuoksi.
Ehkä "nykynuorten" (inhoan tuota sanaa), asenteisiin on vaikuttanut myös keskustelu eläkeiän nostamisesta. Niinhän se on että joskus kun itsekin pääsen eläkeelle voi eläkeiät olla jotain aivan muuta kuin nykyään. Miksi siis odottaa elämää sinne asti, jolloin toinen jalka on jo haudassa.
Sitäpaitsi olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulee sen myös köyhemmäksi.

Välitilitys

Voi niitä kulta-aikoja lapsuuden, kun tuli säästettyä rahaa. Me emme ikinä saaneet mitään viikkorahoja, mikä on hyvä, sillä kotityöt kuuluvat kaikille perheenjäsenille automaattisesti ilman minkäänlaisia erikorvauksia. Emme saaneet myöskään "motivointi" rahaa hyvistä koetuloksista tai todistuksista, koulunkäynti on oikeus eikä velvollisuus, jota varten täytyisi lahjoa.
Ainut mistä saimme rahaa oli syntymäpäpäivät ja joulu kun isovanhemmilta saattoi tulla jokunen kymppi lapsenlapsille. Niitä me sitten säästimme ja opimme arvostamaan rahaa, eikä sitä noin vaan tuhlattu jonninjoutaviin.
Lukioaikaan oli vielä melko hyvin rahaa, koska silloin suurimmat menot oli vuokra, auto ja viihteellä olo. Ja saihan silloin opintotukea. Ruokaan meni ensimmäisenä vuonna viikossa vain 5 euroa, toisena 10 e ja kolmantena 15e. Nykyään 15 eurolla et osta kaupasta juuri mitään! Ylläripylläri opintotuet eivät ole nousseet..
Vaikka elän nykyäänkin vuokralla, on otettava huomioon myös muutamia muita kuluja. Sähkölasku tulee erikseen, onneksi sentään vesi kuuluu vuokraan. Vakuutuksia, nettiä ja puita lämmitystä varten ei tarvinnut ennen ajatellakaan. Vaikka taloudessa on kaksi aikuista ihmistä jakamassa kuluja on menot kymmeniäkertoja suuremmat. Ja nehän muuten vielä kasvavat!
Eikä siinä mitään, se kuuluu elämään ja sekin on vain omista valinnoista kiinni. Mutta jos joku "nuori" kuvittelee, että rahahuolet helpottuu, kun saa ammatin ja pääsee töihin, perustaa perheen ja elää vain normaali arkea, niin tosiasia on, että väärässä olet.
Ainahan saa haaveilla ja pitääkin, niin minäkin haaveilen, että taloudellinen tilanne helpottuu kun pääsen taas töihin. Pakkohan se on uskoa aina parempaan tulevaisuuteen eihän tässä elämässä olisi muuten mitään järkeä.

Mustavalkoisia vaippavuoria

Asioissa on aina monta puolta, eikä ikinä saisi sortua ajattelemaan liian mustavalkoisesti. Niin on myös kohtuullistaminen saanut kovia mielipiteitä vastaan. Monet ovat pitäneet sitä rikkaiden hömpötyksenä, joilla on varaa astua pois oravanpyörästä ja aikaa alkaa filosofioimaan elämää. Ehkä se joillakin onkin niin, mutta itselle se on ollut elämäntapa jo lapsesta asti. Kun lapsuutta ei ole elänyt yltäkylläsyydessä on oppinut arvostamaan rahaa erilailla. Elämä on hyvin kohtuullista silloin kun ei ole varaa olla kohtuuton.
Elämän tekee onnelliseksi aivan jotkut muut asiat, kuten läheiset, luonto, eläimet, omat onnistumiset pienissä asioissa.
Ekoilukin on ollut elämäntapa aina. Jännä miten jotkut kuulevat kierrättämisestä vasta koulussa, kun itse ei edes tiennyt mistään muusta. Kaikki lähtee varhaiskasvatuksesta, perheen arvoista ja tavoista toimia.
On ollut ärsyttävää, jopa pöyristyttävää, mutta samalla jotenkin hupaisaa opastaa kolmekymppistä miestäni lajittelemaan niinkin yksinkertainen asia kuin metalli. Hänelläkin asia oli vain asenteesta kiinni, ja kun asenteen muutti ei muutos ollut vaikeaa.
Onnekseni  kestovaippailusta ei ole tarvinnut vääntää kättä, sillä meidät molemmat on kestovaipatettu vauvoina ja päätös kestoista oli luontevampaa kuin kertiksien käyttö.
Kummankin vanhemmat siis tukevat tulevaa koitosta, ja erityis suuret kiitokset äidilleni, joka on jaksanut neuloa lukuisia villahousuja ja ommellut harsoliinoja reilu parisenkymmentä! :)

Monilla, niinkuin itselläkin kestovaippaillu on myös tapa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja omalla toiminnallani haluan vaikuttaa tulevaisuuteen; kestäväänkehitykseen, kierrätykseen, luonnonvarojen säästämiseen, vaippavuoren pienentämiseen ja yleiseen asenteeseen. Harmiksemme emme mieheni kanssa tunne ketään vauvaperhettä, jotka kestovaipattaisivat tai harjoittaisivat vessähätäviestintää, joten meidän täytyy sitten olla niitä, jotka paasaavat muille tästä asiasta ärsytykseen asti
On tärkeää, että myös tulevilla jälkipolvilla on mahdollisuus nauttia puhtaasta luonnosta!

Kiintymysvanhemmuus?

Nyt Somessa (inhoan tuotakin sanaa), siis sosiaalisessamediassa, ollaan villiinnytty kiihkoilemaan kiintymysvanhemmuudesta. En ole kovinkaan tarkkaan perehtynyt tähän käsitteeseen, mutta ymmärrän heidän olevan samoilla jäljillä mitä itse. Alkukantainen lapsenhoito, otetaan mallia ns. banaanivaltioista; vauvaa kannetaan kantoliinassa, kestovaippaillaan tai parhaimmillaan käytetään vain vessahätäviestintää, sormiruokaillaan, nukutaan perhepedissä, ollaan lapsessa kiinni, kuunnellaan, keskustellaan. Näissä asioissahan ei ole mielestäni mitään vikaa, kunnes tästä tehtiin jotenkin  
"parempi kasvatusmenetelmä".
Onko tähänkin syynä ne laiskat äidit ja isät, jotka eivät itse kehtaa paneutua vanhemmuuteen niin antaumuksella kuin jotkut, ja ovat sitten kateellisina lietsoneet asiaan negatiivisia, jopa lapsen kehityksen kannalta haitallisia puolia.
Kiintymysvanhemmuus -käsite on saanut negatiivisen leiman enkä halua sanoa harjoittavani sitä.
Siinä on kyllä monia hyviä pointteja ja tärkeitä asioita, joita aion itsekin soveltaa, en kuitenkaan ala toteuttamaan sitä mustavalkoisen sokeasti. Vauvallemme on mm. tehty hieno pinnasänky omaksi vuoteekseen, enkä usko että tulen ikinä edes kokeilemaan kantoliinaa.
Olen ajatellut täysimettää sinne 6kk ikäiseksi (niinkuin yleiset suositukset ovatkin!), mutta haluan maistattaa jo ennen sitä normaaleja ruokia. Tähän on taas syynä se, että haluan ehkäistä allergioiden syntymistä varhaisella ruokien maistelulla. Kun vauva syö kiinteitä, saa nähdä kauanko imetän ohella, suositushan on sinne yhden vuoden ikään. Ja olen ajatellut välttää soseita ja tutustua sormiruokailuun! Palattakoon siihen asiaan myöhemmin.

Odottavan aika on pitkä

Paljon ajatuksia, mistä alottaisi?

Alotetaan päällimmäisestä; olen kyllästynyt raskauteen.
Nyt on viikkoja tasan 41 ja vauva ei näytä merkkejä siitä että olisi tulossa vielä lähipäivinäkään ulos!
Oikeastaan viikko sitten ihmettelin ääneen kaverillekin, etten ole vielä kyllästynyt tähän tilaan eikä koko raskausaikana ole tullut sellasta "tulis jo ulos" -fiilistä. Mutta nyt, huh.. TULIS JO!
Viimesen kuukauden on ollut enemmänkin jännittyny tunnelma, ettei vauva tulis ainakaan ennen aikojaan. Koiran lenkityskin on ollut välistä tosi hankalaa kun harjotussupistukset on kiusanneet jo muutaman sadanmetrin jälkeen, välillä alkoi ihan tosissaan ottamaan hermoon!
Olenkin ottanut varsin rauhallisesti. Mies on kieltänyt ärsytykseen asti mm. puiden kantamisen ja muiden raskaiden tavaroiden nostelun. Eilen en olis saanu edes haravoida pihaa, mutta minähän haravoin!En varmasti varo enää yhtään kun synnytys vaan käynnistyis.

Asennekysymys

 Mielestäni esimerkiksi kestovaippailu ei ole mitään muuta kuin asennekysymys. Olen päättänyt kestovaippailla, vaikka siinä menisi hermo, pyykkivuoret olisivat hirvittäviä, oikeaa vaippaa olisi kauhean vaikea löytää, ja vaikka kuinka muut sitä kauhistelisivat. En aio ostaa kertakäyttövaippoja edes varuilta vaikka siitäkin on jo saanut kuulla; kyllä niitä kannattaa ostaa jos et jaksakaan koko ajan kestovaipattaa ja reissussa olisi helpompaa ja ja...hmh. Se on sitten minun ongelma (ja hiukan ehkä miehenikin, joka on kyllä valmis vaihtamaan vaippoja siinä missä minäkin!:) )

Haluaisin jakaa mielipiteitä ihan oikeista ongelmista ja minua kiinnostavista asioista, siinä suurimpia syitä tämän blogin perustamiseen. Toivoisin kommentteja ja kokemuksien vaihtoa!
Vauvablogeja kyllä riittää, mutta nimenomaan kestovaippailusta, vessähätäviestinnästä, sormiruokailusta yms. on hyvin vähän luettavia blogeja!
Tai ehken ole vaan löytänyt niitä tuhansien "samanlaisten" vauvablogien joukosta.

Tämän blogin perustaminen on ehkä pahimpia virheitä ja voihan olla etten jaksakaan kirjoitella tänne mitään sitten kun vauvarumpa alkaa. Niin enkä ehkä kykene enää liikkumaan kun vaippa ja pyykkivuoret tunkeutuvat kulkuväylille ja sinappikakkaa on joka paikassa kun sitähän joutuu käsin pesemään niitä villavaippahousuja. Huh huh onse kamalaa.
No ei ole kun ei asennoidu niin!
Katsotaan miten vauva-arki lähtee pyörimään, ja kuinka luonnollisesti sitä sitten pestään niitä vaippoja!Into on ainakin kova ja asenne kohillaan, käytännön teot puhukoot sitten puolestaan. :)