Omin sormin vai lusikalla? -Sormiruokailua suositusten rajoilla-

Kuulin ensimmäisen kerran sormiruokailusta muistaakseni parivuotta sitten Vanessa ja pikkuväki- televisio ohjelmasta. Sormiruokailu vaikutti hyvin luonnolliselta ja halusin ehdottomasti kokeilla sitä meijän pikkusella.
Otin jonkun verran selvää sormiruokailusta, luin mitä hyötyjä siitä on jne.

Sormiruokailuhan kehittää lapsen motoriikkaa, kun joutuu itse poimimaan ruokansa suuhun. Metodi tukee myös lapsen luontaista kiinnostusta ruokaa kohtaan ja usein ruokailu sujuu paremmin kun lapsi saa itse päättää mitä hän suuhunsa haluaa laittaa.
Lapset rakastavat värejä ja sormiruokailun myötä ruoka-aineiden värit tulevat paremmin esiin verrattaessa soseisiin, jossa kaikki laitetaan yhtenäiseksi värittömäksi massaksi.
Jos jollakin lapsella on ongelmia syömisen kanssa kannatan kokeilemaan sormiruokailua!Lapsi voi kiinnostua ruuasta ihan uudella tavalla, ja aiemmin mössönä kelpaamaton sapuska alkaakin maistumaan, kun raaka- aineet on erillään ja tunnistettavissa.

"Mmm ihanaa rapsutella tällä porkkanalla kutiavia ikeniä!"

Vaikka sormiruokailu metodissa on paljon hyvää ja kannatan ainakin kokeilemaan sitä, ei minusta tullut mitään ehdotonta metodin harrastajaa.
Niin sanottua oikeaoppista sormiruokailua pitäisi alkaa harjoittamaan vasta kun lapsi on 6kk, tai kun hän osaa istua itse, ja hän hallitsee pinsetti otteen.
Itse pidin tätä tärkeämpänä kiinteiden aloittamisen 4 kuukauden iästä eteenpäin, allergia- ja astmaliiton suositusten mukaisesti.
Minusta on todella tärkeää, että lapsi altistetaan ja siedätetään mahdollisimman hyvin jo varhaisessa vaiheessa erilaisille ruoka-aineille, jotta allergioita ja astmaa ei tulisi. Siedätys äidinmaidon ohella olisi paras mahdollinen vaihtoehto, sillä äidinmaito lieventää kehon reaktiota uusia ruoka-aineita kohtaan.
Meidän tapauksessa tärkeänä pidin tätä siksi, että isän puolelta ruoka-aine allergioihin ja astmaankin on taipumusta. Jokaisen kannattaisi miettiä miten voi omalta osaltaa ennaltaehkäistä allergioiden syntymistä. Muistakaa, että uusimpien tutkimusten mukaan herkästi allergisoivien ruoka-aineiden välttäminen on huonoin mahdollinen keino. Toki lisääntyneisiin pienten lasten allergioihin on monia syitä, eikä ruokavalio yksin selitä kasvavaa ongelmaa. Esim. liiallista hygieniaa kannattaa myös välttää..
Ja voihan olla, että meijänki lapsella puhkeaa allerigoita jossain vaiheessa, mutta kaikkemme ollaan ainakin tehty niiden välttämiseksi.

Meillä kiinteät aloitettiin perunalla ja porkkanalla, soseena. Noin puolivuotiaaksi kiinteitä syötiin vain makuannoksina, vaihdellen erilaisia kasviksia ja hedelmiä. Sitrushedelmiä, kurkkua, banaania ja tomaattia pystyi alusta asti lapsi syömään omin sormin.
Puolesta vuodesta eteenpäin lisättiin kanaa, kalaa ja muuta lihaa. Melko nopeasti kevyt haarukalla muussaus riitti, ja lihakin meni karkeina paloina, nämäkin jo omin sormin. Nyt päivässä oli jo yksi selvä kiinteä ateria tissimaidon lisänä.
Pientä kakomista oli välillä, mutta luulenpa, että varhain kiinteisiin totuttelu, ja pikkuhiljaa rakeisempaan ruokaan siirtyminen sai pikkusen tottumaan syömiseen luontaisesti. Ei siis isketty heti kokonaista parsakaalin nuppua käteen ja sanottu että syöppä siitä!
Sellainen ruoka, mitä lapsi pystyy syömään itse omilla pikku käsillään on meillä annettu sormiruokailla, mutta esim. puuro syötetään lusikalla. Nykyään about puolet ruuasta lapsi syö itse sormin ja puolet syötetään. Eli meillä harrastetaan tälläistä sormiruokailun välimuotoa. Jotkut jaksavat nähdä vaivaa niin että kaikesta tehdään sormin syötävää, itse en halua tehdä syömisestä mitään rakettitiedettä, vaan tässäkin asiassa pyrin luonnollisuuteen.

Puolen vuoden tienoilla alkoi ilmaantua hampaita, ja ennen ikenillä jyystäminen ja imeskely jäi. Oli aika vaihtaa kurkkutikut ja kokonaiset mandariinit pienempään muotoon, sillä muutamia kertoja sai tosissaan hakata ahmatin selkään, jotta tukehtumiselta vältyttiin. Vinkkinä vaan että jokaisen huoltajan kannattaa muistutella itselleen, että mitenkäs niissä tilanteissa toimitaan kun ruoka (tai jokin muu) tarttuu vauvalla nieluun!:)

Kun hampaita alkoi olemaan useampia pystyi pikkunen jo pureksimaan paremmin ja ison porkkanapötkönkin saattoi antaa ilman huolta järsittäväksi.

"Ja tuosta vähän oranssia.."

Erilaisten ruoka-aineiden lisäämisessä ruokavalioon etenimme suositusten mukaisesti, ja etenemme nytkin. Paitsi rasvattomia maitotuotteita emme huoli.
Täytyy kuitenkin ottaa huomioon ettei niitä suosituksiakaan ole turhaan tehty, johonkinhan ne perustuu. Jokainen tekee omat valintansa, ja tämä systeemi toimii meillä hienosti. Tähän mennessä ei ole ilmennyt mitään ongelmia, paitsi ahneus. Meijän lapsi on niin ahmatti, että saa oikeasti toppuutella kun lappaa kaksin käsin ruokaa suuhun, vaikka suu olisi jo ääriään myöten täynnä. (nyt ikää n.10kk.)









Väkipakolla lusikalla soseiden syöttäminen eikä myöskään oletus siitä,  että lapsi söisi itse sormin sen verran kuin on tarve, ole kumpikaan hyväksi.
Jokainen lapsi on syömisessä(kin) yksilö, ja sormiruokaillessa täytyy erityisesti tarkkailla lasta ja mennä sen ehdoilla. Jotkut ovat rohkeampia ruoka-aineisiin tutustujia, joillekin jo uudet koostumukset aiheuttavat epäilyksiä. Maalaisjärkeä vaan mukaan ja turha pelko pois!

"Äiti lopeta jo se filmaaminen ja anna mun syyä rauhassa!"

 

Näin meillä kestovaippaillaan!

Kerronpa vähän meijän kestovaippailusta tarkemmin.

Päätettiin miehen kanssa tosiaan jo hyvissä ajoin, että meillä kestoillaan ja kertokäyttövaippoja käytetään vain ja ainoastaan jos tulee ihan mahoton tilanne. Noh tälläisiä mahottomia tilanteita ei ole tullut ja kertokäyttövaippoja käytettiin ainoastaan synnytyssairaalassa.
Mies uhkas kyllä ostaa varuilta yhen paketin kertiksiä kotiin, mutta päätin pysyä periaatteessani. Olin kyllä varautunut kestovaippailun epäonnistumiseen, mutta halusin kokeilla onko se niin vaikeaa, mitä annetaan ymmärtää. Ja eihän se ole!
Nimenomaan kestovaippailu on hyvin pitkälti ASENNE KYSYMYS!
Ja kumoan kyllä myös ne väitteet, että kestovaippailu olisi jotenkin enempi aikaa vievää ja hankalaa, kun pitää pyykätä niitä vaippoja koko ajan. Ei. Kestovaipat vaihdat aivan yhtä nopeasti kuin kertokäyttövaipatkin.
Siinä ajassa, mikä menee kertokäyttövaippa pakettien raahaamiseen kaupasta, ja sitten niiden raijaamiseen roskikseen, peset kestovaippoja, laitat ne kuivumaan ja viikkaat valmiiksi. Ei sen monimutkaisempaa.
Toki ymmärrän sen, että kestoilun aloittaminen on hiukan hankalaa ja se mikä kestoilun"muoto" löytyy itselle sopivaksi vaatii kärsivällisyyttä. Meille sekin oli tosin helppoa, kun harsovaipat oli meille ykkösvalinta.
Harsovaippailuun saimme ohjeistuksen omalta äidiltäni, joka myös minut ja sisareni on "kestovaippailuttanut".
Hyvät vinkit ja harsojen taittelu mallit löytyvät myös Ruskovillan villavauva -oppaasta. http://ruskovilla.fi/villavauva/index.html

Harsot ovat siitä mainio valinta, että harsokangas on melko edullista, verrattuna valmiisiin tasku- ja allinone vaippoihin. Harso kankaasta saa halutun kokoisia paloja, ei tarvita kuin päärmätä palat ja vaippa on valmis!
Harso materiaalina on mukava vauvan iholle, ei liian kova tai karhea.
Harso myös kuivuu todella nopeasti (ulkona puolessa tunnissa, sisällä puolessatoista), mikä on suureksi eduksi, verrattuna taas näihin valmiisiin tasku- ja allinonevaippoihin. Niiden kuivumiseen saa varata ainakin kolme kertaa pidemmän ajan.

Harsot ovat myös todella hyvin kulutusta kestävää ja monikäyttöisiä. Eli jatkokäyttöäkin varmasti löytyy, sitten kun ei enää tarvitse vaippoja!:)

Harsoista tosiaan taitellaan kolmiovaippa ja sen päälle puetaan villahousut. Villa on maailman paras materiaali pitämään kosteutta ja se lämmittää kosteanakin. Villahousuja voi ostaa niin lyhyt kuin pitkälahkeisenakin esimerkiksi juuri tuolta Ruskovillalta, tai niitä voi tehdä helposti itse. Toki pitää osata neuloa, mutta äkkiäkös sen oppii!:D
Minä delekoin villahousujen teon äitilleni :)Meillä on ollut käytössä tämän 10kk aikana about 8kpl erilaisia, ja erikokoisia villahousuja.Yhdet niistä ovat Ruskovillan pitkälahkeiset ja muut ovat äitini itse tekemiä. Materiaalina on käytetty ohuempaa ja paksumpaa lampaanvillalankaa. Itse olen mieltynyt ohuemmalla langalla tehtyihin lyhytlahkeisiin. Ne on nopea pukea.
Pitkälahkeiset ovat siitä hyvät, ettei niiden lisäksi tarvitse muita päällishousuja. Vauvan ollessa pienempi, oli pitkälahkeiset myös varmemmat pitämään harsovaipat paikoillaan ja näin ohivuodoilta vältyttiin.

Villahousuja ei kuulu pestä joka pissin tai kakan jälkeen. Toki jos harsovaippa päästää läpi ja villapöksyt menevät kakkaan ne pestään, mutta muuten riittää vain kuivatus ja tarpeen tullen tuuletus.
Villanlanoliini, eli villassa luontaisesti oleva rasvakerros kuluu, mitä useammin niitä pestään. Tämän rasvan myötä villa hylkii ja pitää vettä/kosteutta.
Villahousuja pestään käsin lämpöisellä vedellä ja villanpesuaineelle tai esim. Marseisaippualla.
Kun villahousut tuntuvat menettäneensä lanoliinia kannattaa ne käsitellä Sonett villanhoitoaineella, joka sisältää lanoliinia. Tämänkin tuotteen saa Ruskovillalta. (kauheeta mainostamista, mutta Ruskovilla on oikeesti hyvä ja mainostamisen arvoinen brändi!:) )

Tässä vähän meijän arsenaalia :)

Rohkeasti vaan kokeilemaan harsovaippoja!:)
Onneksi nykyään myös äitiyspakkauksessa tulee harsoja (ainaki yks), ja muutama muu kestovaippa.

http://omantienkulkijat.blogspot.fi/p/paivan-poiminto.html

Pävitystä päivitystä!

Tervehdys. Niin vaan aikaa menee eikä meikäläinen ole taaskaan ollut kovin aktiivinen blogin kirjoittaja!
Huoh.
Jonkin aikaa on jo tympäissyt blogin ulkoasu, joten nyt oli aika päivitellä ilmettä vähän kevyempään suuntaan.
Muutin myös blogin nimeä, ehkä nykyinen nimi olisi vähän kuvaavampi ja osuvampi blogin sisältöön. Haluaisin nimittäin kirjoitella vähän muustakin maailman menosta, kuin omasta "vauvakuplastani".
Saapi vaan nähä miten tässä mitään kirjoittelee kun vuoden aikana ei ole ollut kovin hedelmällistä tämä blogin pito..

Lisäsin tuonne uuden sivun; Päivän Poiminto.
Päivän Poiminnossa tulee olemaan ajankohtaisia uutis- ja taide poimintoja, ajatuksia, oivalluksia ja tapahtumia. Eli asioita, mitkä on itelle tärkeitä, tai mitkä on jollain muotoa puhutelleet minua. :)

Ei muutakun kirjoittelemisiin!(Tästä eteenpäin lupaan olla hiukan aktiivisempi!)

Harrastamaan!

Näin uuden vuoden alussa, monet aloittavat uusia harrastuksia ja tehdään lupauksia paremmasta elämästä. No niin meilläkin!

Jo alusta asti on ollut mielessä, että vauvelin kanssa olis kiva alkaa harrastamaan jotain.
Vauva-uinti kävi mielessä, mutta unohtui aika pian vaikean ajankohdan ja hintavuuden vuoksi.
Löysin kansalaisopiston tarjonnasta yhden vauvoille tarkoitetun kurssin, joka oli kivan kuuloinen; "teatterilliset temmellystuokiot vauvoille ja taaperoille". Olin jo ilmottautumassa kun selvisi, että kurssi oli peruttu osanottajien vähyyden vuoksi. Onneksi opistosta tarjottiin samantyylistä musiikki painoitteista Taideleikkikoulun kurssia.
Musiikkia ollaan kuunneltu pikkusen kanssa ahkeraan ja ihan oikeaa pianoakin ollaan jo soiteltu moneen otteeseen, joten kurssi vaikutti hyvältä.

Torstaina kävimme sitten tutustamassa kurssiin. Pyysin miestäkin mukaan, mutta onneksi hän ei suostunut lähtemään mukaan. Hänen mielestään sellanen oli noloa jos mies siellä kaikkien nähden leikkii ja laulelee :D
Tosiaan onneksi, hän ei lähtenyt mukaan, sillä olis ollu kyllä varsin noloa muillekin. Kaikki muuthan olivat tottakai äitejä ja kesken tunnin vilahteli tissitkin siihen  malliin että olis miehellä ollu tukalat oltavat. Julkisessa imetyksessä ei toki ole mitään väärää, mutta vaivaanuttavaa se olis ollu varmasti sille imettävälle äidillekin.

Kurssilla oli paljon laululeikkejä ja soitettiinhan siellä rumpuja ja helistintä. Meijän möhkyrä osas soittaa helistintä kuin vanha tekijä! Muutenkin pikkunen nautti selvästi rytmeistä ja musiikista. Jännittävintä kuitenkin oli muiden samanikäisten tapaaminen. Nenä oli rutussa, kun niin hymyilytti katsella muiden vauvojen ja äitien menoa. Sisarusten ja samanikäisten vauvakavereiden puuttuessa tuollainen kurssi onkin aivan mahtava.

Lapsen nauttiessa nautti äitikin!
Aivot tuntuivat niin paljon kevyemmiltä ja tuulettuneilta kun ajelin kotiin hehkuttamaan kurssia isille.
Tälläiselle, joka tällä hetkellä viettää suurimman osan elämästään kotona, koira, kissa ja vauva seuranaan (toki mies tulee illaksi töistä kotiin, mutta..), on äärimmäisen virkistävää viettää edes tunti kerran viikossa aivan jossain muualla. Ja onhan aivan eri asia touhuta vauvan kanssa vain siihen keskittyen, verrattuna koti oloihin, kun pyykkivuori, tiskit, sekasotku ja eläimet(mieskin) sotkevat keskittymistä.

Suosittelen siis ehdottomasti jonkinlaista harrastusta kaikille vauvoille ja vanhemmille.
Vaikka toisaalta ymmärrän sen ettei joskus vaan resurssit riitä, eikä mielestäni lapsi tarvitse pakosti jotain tiettyä harrastusta kehittyäkseen. Minulla ei ole koskaan ollut mitään kunnon harrastusta, jos yhtä lukukautta kitaratunteja ei lasketa. Eikä sillä, että olisin niitä tarvinnut tai kaivannut, koska elämässäni on ollut hyvin paljon monipuolista sisältöä ilman virallisia harrastuksiakin.
Mutta jotenkin on erityisen kivaa, että meillä on pikkusen kanssa nyt yhteinen harrastus ja tämä mahdollisuus käytetään. Tunsin ensimmäistä kertaa myös ihan oikeaa ylpeyttä lapsestani, ja ymmärrän nyt että miksi jotkut vanhemmat jäävät siihen "koukkuun" ja aletaan harrastamaan vain harrastamisen ja menestymisen vuoksi.
No meillehän ei tietenkään käy niin, mutta oli se vaan jännä uusi tunne!:) Ja luultavasti se tunne tulee hyvin tutuksi vuosien saatossa!

Joulumielen metsästys

Jo niin joulu joutui jo taas pohjolaan..ja siinä se sitten menikin!

Olin niin kovasti odottanut joulun tuloa, Pikkusen ensimmäistä joulua!Noin viikkoa ennen tätä suurta valon juhlaa alkoi jo hiukan kyllästyttämään kaikenlainen höösääminen, eikä jouluruokakaan innostanut tavalliseen tapaan.
Meinattiin jo kinkkukin olla hankkimatta, mutta mies saikin sitten työpaikan joululahjaksi kinkun, joten tulihan sitäkin sitten!
Muita jouluruokia en jaksanut alkaa vääntämään kun oltiin kuitenkin jouluaatto ja joulupäivä mummoloissa syömässä.
Muita jouluvalmisteluja tuli kyllä tehtyä, mielessä Röllin Joulumieli -elokuva. Minusta tässä pätkässä kiteytyy erinomaisesti Joulumielen merkitys.
Päätin harjoitella tulevia jouluja varten piparkakkutalon tekoa!Olisihan se varmasti hauskaa oman lapsen kanssa askarrella joka joulu kiva piparkakkumökki :)
Piparkakkutalon teko olikin varsin helppoa, vaikka pelkäsin menettäväni hermot moneen kertaan. Mutta loppujen lopuksi koin jopa onnistumisen iloa!

Tämän mökin annoin mummolaan ja meille kotiin tein hiukan pienemmän. (minähän sen kuitenkin joudun yksin syömään!)












Äitin kanssa haettiin myrskyn kaatamista kuusista kranssitarpeita ja isot muhkeat kranssit niistä tulikin!Kuusen tuoksu leijui kylpyhuoneessa ja lattia oli tahmeana pihkasta.
Samalla havujen hakureissulla löytyi sopiva joulukuusi. Se oli vanhan korpikuusen latvus ja kerrassaan täydellinen ilmestys! Sen piikit ja oksat olivat tuppuraiset ja tuuheat, aivan erilaiset kun nuoren kuusen. Olemukseltaan se muistutti enemmänkin viljeltyä kuusta.

 

  

En raaski luopua siitä vielä ensi viikollakaan!On se niin hieno :)

Pikkunen oli tottakai kovin kiinnostunut tästä puusta sisällä, (niinkuin ihan kaikesta muustakin mitä nyt vaan sattuu näkemään!) Aluksi piikkinen oksa hämmästytti, mutta pian kuusta oli kiva "silitellä" ja pitihän niitä kuusen jännittäviä koristeita maistella.

Muuten kuusi on saanut olla rauhassa sillä saimme vihdoin entisöidyn leikkikehän olohuoneeseemme. Kiitos taas vanhempieni!Samassa leikkikehässä sitä tuli itsekin vauvana pyörittyä ja nyt on meijän pienen vuoro. Jotkut pitävät leikkikehää nykyään ei niin suositeltavana, "vankilana". Mutta ainakin meille se on paras ratkaisu ihan lapsen turvallisuuden vuoksi. Se estää mm. lapsen pääsyn kuuman takan luokse, jota lämmitämme joka päivä. Myös televisiopiuhat, koiran ja kissan kupit saavat jäädä rauhaan, silloin kun joku vanhempi ei ehdi lasta vahtimaan. Lapsen tarkoitushan ei ole olla kehässä koko aikaa. 

Lapsen lelut saa joten kuten rajattua yhdelle alueelle, eikä lapsen tarvitse mönkiä kieli eellä koiran karvoissa. Kehää vasten pikkunen on myös harjoitellut leuan vetoa ja hiukan ollaan jo seisoskeltu tukea vasten.

Niin joulusta vielä. Saatiin miehen kanssa siivottua koko talo, laitoin linnuille lyhteen ja muuta ruokaa, keittelin rosolli tarpeita ja mies pesi saunaa. Oli aaton aatto ja joulumieli alkoi tehdä tuloaan. Ja sitten yhtäkkiä kuului kauhea rymäys ja kissa säntäsi olohuoneeseen sähisten ja kolmella jalalla linkaten. Pelättiin jo heti pahinta, oliko kissan jalka mennyt poikki!?

Saunan jakkara oli pudonnut lauteilta kissan päälle, kun tämä kisulihan tykkää aina rymytä ja osallistua kaikkeen. Muutaman tunnin vartoomisen jälkeen jalka alkoi olla sen verran turvonnut ja kipeä, että päätimme lähteä eläinlääkäriin päivystykseen. Ja lähimpänä paikkana seudun kallein eläinlääkäri, ajomatkaa suuntaansa 120km. Koipi kuvattiin ja lastotettiin. Sääriluu oli poikki. Operointi aikaa voitiin soitella vasta perjantaina pyhien jälkeen, nyt elettiin siis maanantai iltaa. Juuri ennen puoltayötä oltiin vasta kotona.

Kaikki oli mullinmallin!Kuusi oli juuri häthätään saatu kiikutettua pesuhuoneeseen ennen lääkäriin lähtöä. Rosollitarpeet paloivat pohjaan siinä tohinassa ja lahjatkin oli paketoimatta.Joulumieli kaikkosi ja huoli kissasta varjosti koko joulun aikaa. Siinä vaiheessa olisin halunnut siirtää joulua muutamalla päivällä, ei sitten kiinnostanut yhtään. 

Aatto aamupäivän kaaoksen, raivon ja stressin jälkeen kävimme rauhoittumassa hautausmaan kautta ennen kuin menimme mummolaan. Aattoilta meni jo mukavammin ja pikkunenkin nautti pakettien avaamisesta (pakettinauhat ja paperi maistuivat). Ja niitä lahjoja sitten tulikin, ja sitä pinkkiä vaatetta!Voi jestas sentään!

Inhoon sitä, että tytölle pitää pakosti olla pinkkiä ja pohjalle sinistä. Argh!Noh ei nyt siitä enempää, kaikista lahjoista pitää olla kiitollinen ja tottakai arvostamme kaikkia lahjoja, onhan ne sentään hyödyllisiä.:)

Seuraavana päivänä eli Jouluna menimme sitten minun vanhempien luokse, turvallisen tuttuun ympäristöön. Onneksi ensi vuonna teemme vierailut toisessa järjestyksessä, sillä jouluaattona tunnelma jäi vieraassa paikassa hiukan laimeaksi, kun joulumieli oli muutenkin hukassa.

Ja kun ei tullut sitä valkeaa jouluakaan!Niinkuin viime vuonna näytti näin ihanalta<3

Ensi vuonna, niin tai siis tänä vuonna sitten uudestaan joulunviettoa, sitten pikkunenkin jo ymmärtää vähän enemmän ja pääsee osallistumaan!:)