Muotivillityksiä vai alkukantaisuutta?

Kohtuullistaminen ja ekoilu ovat jo kuluneita käsitteitä, joiden huippuhetket SOMEssa ovat menneen talven lumia. Muotivillityksiä tulee ja menee, niinhän se on aina ollut. Olen kuitenkin iloinen, että nuo "arvot" ovat saaneet jotain pysyvää jalansijaa yhteiskunnassamme.
Elämän kohtuullistaminen ja hidastaminen, joskus jopa pysähtyminen antaa monesti enemmän kuin ainainen suorittaminen.
Elämän ei tarvitse aina olla niin hektistä, kovaa työntekoa, kilpailua ja voittoja vaan tärkeämpää on nauttia elämästä tässä ja nyt, elää sitä!Harmiksi monet ajattelevat vieläkin tekevänsä töitä täysillä, jotta
VOI SITTEN ELÄKKEELLÄ nauttia kunnolla elämästä ja tehdä mitä huvittaa.
Surullista on kuitenkin, ettei moni eläkeiässä voi enää nauttia täysipainoista elämää mm. sairastumisen vuoksi.
Ehkä "nykynuorten" (inhoan tuota sanaa), asenteisiin on vaikuttanut myös keskustelu eläkeiän nostamisesta. Niinhän se on että joskus kun itsekin pääsen eläkeelle voi eläkeiät olla jotain aivan muuta kuin nykyään. Miksi siis odottaa elämää sinne asti, jolloin toinen jalka on jo haudassa.
Sitäpaitsi olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulee sen myös köyhemmäksi.

Välitilitys

Voi niitä kulta-aikoja lapsuuden, kun tuli säästettyä rahaa. Me emme ikinä saaneet mitään viikkorahoja, mikä on hyvä, sillä kotityöt kuuluvat kaikille perheenjäsenille automaattisesti ilman minkäänlaisia erikorvauksia. Emme saaneet myöskään "motivointi" rahaa hyvistä koetuloksista tai todistuksista, koulunkäynti on oikeus eikä velvollisuus, jota varten täytyisi lahjoa.
Ainut mistä saimme rahaa oli syntymäpäpäivät ja joulu kun isovanhemmilta saattoi tulla jokunen kymppi lapsenlapsille. Niitä me sitten säästimme ja opimme arvostamaan rahaa, eikä sitä noin vaan tuhlattu jonninjoutaviin.
Lukioaikaan oli vielä melko hyvin rahaa, koska silloin suurimmat menot oli vuokra, auto ja viihteellä olo. Ja saihan silloin opintotukea. Ruokaan meni ensimmäisenä vuonna viikossa vain 5 euroa, toisena 10 e ja kolmantena 15e. Nykyään 15 eurolla et osta kaupasta juuri mitään! Ylläripylläri opintotuet eivät ole nousseet..
Vaikka elän nykyäänkin vuokralla, on otettava huomioon myös muutamia muita kuluja. Sähkölasku tulee erikseen, onneksi sentään vesi kuuluu vuokraan. Vakuutuksia, nettiä ja puita lämmitystä varten ei tarvinnut ennen ajatellakaan. Vaikka taloudessa on kaksi aikuista ihmistä jakamassa kuluja on menot kymmeniäkertoja suuremmat. Ja nehän muuten vielä kasvavat!
Eikä siinä mitään, se kuuluu elämään ja sekin on vain omista valinnoista kiinni. Mutta jos joku "nuori" kuvittelee, että rahahuolet helpottuu, kun saa ammatin ja pääsee töihin, perustaa perheen ja elää vain normaali arkea, niin tosiasia on, että väärässä olet.
Ainahan saa haaveilla ja pitääkin, niin minäkin haaveilen, että taloudellinen tilanne helpottuu kun pääsen taas töihin. Pakkohan se on uskoa aina parempaan tulevaisuuteen eihän tässä elämässä olisi muuten mitään järkeä.

Mustavalkoisia vaippavuoria

Asioissa on aina monta puolta, eikä ikinä saisi sortua ajattelemaan liian mustavalkoisesti. Niin on myös kohtuullistaminen saanut kovia mielipiteitä vastaan. Monet ovat pitäneet sitä rikkaiden hömpötyksenä, joilla on varaa astua pois oravanpyörästä ja aikaa alkaa filosofioimaan elämää. Ehkä se joillakin onkin niin, mutta itselle se on ollut elämäntapa jo lapsesta asti. Kun lapsuutta ei ole elänyt yltäkylläsyydessä on oppinut arvostamaan rahaa erilailla. Elämä on hyvin kohtuullista silloin kun ei ole varaa olla kohtuuton.
Elämän tekee onnelliseksi aivan jotkut muut asiat, kuten läheiset, luonto, eläimet, omat onnistumiset pienissä asioissa.
Ekoilukin on ollut elämäntapa aina. Jännä miten jotkut kuulevat kierrättämisestä vasta koulussa, kun itse ei edes tiennyt mistään muusta. Kaikki lähtee varhaiskasvatuksesta, perheen arvoista ja tavoista toimia.
On ollut ärsyttävää, jopa pöyristyttävää, mutta samalla jotenkin hupaisaa opastaa kolmekymppistä miestäni lajittelemaan niinkin yksinkertainen asia kuin metalli. Hänelläkin asia oli vain asenteesta kiinni, ja kun asenteen muutti ei muutos ollut vaikeaa.
Onnekseni  kestovaippailusta ei ole tarvinnut vääntää kättä, sillä meidät molemmat on kestovaipatettu vauvoina ja päätös kestoista oli luontevampaa kuin kertiksien käyttö.
Kummankin vanhemmat siis tukevat tulevaa koitosta, ja erityis suuret kiitokset äidilleni, joka on jaksanut neuloa lukuisia villahousuja ja ommellut harsoliinoja reilu parisenkymmentä! :)

Monilla, niinkuin itselläkin kestovaippaillu on myös tapa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja omalla toiminnallani haluan vaikuttaa tulevaisuuteen; kestäväänkehitykseen, kierrätykseen, luonnonvarojen säästämiseen, vaippavuoren pienentämiseen ja yleiseen asenteeseen. Harmiksemme emme mieheni kanssa tunne ketään vauvaperhettä, jotka kestovaipattaisivat tai harjoittaisivat vessähätäviestintää, joten meidän täytyy sitten olla niitä, jotka paasaavat muille tästä asiasta ärsytykseen asti
On tärkeää, että myös tulevilla jälkipolvilla on mahdollisuus nauttia puhtaasta luonnosta!

Kiintymysvanhemmuus?

Nyt Somessa (inhoan tuotakin sanaa), siis sosiaalisessamediassa, ollaan villiinnytty kiihkoilemaan kiintymysvanhemmuudesta. En ole kovinkaan tarkkaan perehtynyt tähän käsitteeseen, mutta ymmärrän heidän olevan samoilla jäljillä mitä itse. Alkukantainen lapsenhoito, otetaan mallia ns. banaanivaltioista; vauvaa kannetaan kantoliinassa, kestovaippaillaan tai parhaimmillaan käytetään vain vessahätäviestintää, sormiruokaillaan, nukutaan perhepedissä, ollaan lapsessa kiinni, kuunnellaan, keskustellaan. Näissä asioissahan ei ole mielestäni mitään vikaa, kunnes tästä tehtiin jotenkin  
"parempi kasvatusmenetelmä".
Onko tähänkin syynä ne laiskat äidit ja isät, jotka eivät itse kehtaa paneutua vanhemmuuteen niin antaumuksella kuin jotkut, ja ovat sitten kateellisina lietsoneet asiaan negatiivisia, jopa lapsen kehityksen kannalta haitallisia puolia.
Kiintymysvanhemmuus -käsite on saanut negatiivisen leiman enkä halua sanoa harjoittavani sitä.
Siinä on kyllä monia hyviä pointteja ja tärkeitä asioita, joita aion itsekin soveltaa, en kuitenkaan ala toteuttamaan sitä mustavalkoisen sokeasti. Vauvallemme on mm. tehty hieno pinnasänky omaksi vuoteekseen, enkä usko että tulen ikinä edes kokeilemaan kantoliinaa.
Olen ajatellut täysimettää sinne 6kk ikäiseksi (niinkuin yleiset suositukset ovatkin!), mutta haluan maistattaa jo ennen sitä normaaleja ruokia. Tähän on taas syynä se, että haluan ehkäistä allergioiden syntymistä varhaisella ruokien maistelulla. Kun vauva syö kiinteitä, saa nähdä kauanko imetän ohella, suositushan on sinne yhden vuoden ikään. Ja olen ajatellut välttää soseita ja tutustua sormiruokailuun! Palattakoon siihen asiaan myöhemmin.

Odottavan aika on pitkä

Paljon ajatuksia, mistä alottaisi?

Alotetaan päällimmäisestä; olen kyllästynyt raskauteen.
Nyt on viikkoja tasan 41 ja vauva ei näytä merkkejä siitä että olisi tulossa vielä lähipäivinäkään ulos!
Oikeastaan viikko sitten ihmettelin ääneen kaverillekin, etten ole vielä kyllästynyt tähän tilaan eikä koko raskausaikana ole tullut sellasta "tulis jo ulos" -fiilistä. Mutta nyt, huh.. TULIS JO!
Viimesen kuukauden on ollut enemmänkin jännittyny tunnelma, ettei vauva tulis ainakaan ennen aikojaan. Koiran lenkityskin on ollut välistä tosi hankalaa kun harjotussupistukset on kiusanneet jo muutaman sadanmetrin jälkeen, välillä alkoi ihan tosissaan ottamaan hermoon!
Olenkin ottanut varsin rauhallisesti. Mies on kieltänyt ärsytykseen asti mm. puiden kantamisen ja muiden raskaiden tavaroiden nostelun. Eilen en olis saanu edes haravoida pihaa, mutta minähän haravoin!En varmasti varo enää yhtään kun synnytys vaan käynnistyis.

Asennekysymys

 Mielestäni esimerkiksi kestovaippailu ei ole mitään muuta kuin asennekysymys. Olen päättänyt kestovaippailla, vaikka siinä menisi hermo, pyykkivuoret olisivat hirvittäviä, oikeaa vaippaa olisi kauhean vaikea löytää, ja vaikka kuinka muut sitä kauhistelisivat. En aio ostaa kertakäyttövaippoja edes varuilta vaikka siitäkin on jo saanut kuulla; kyllä niitä kannattaa ostaa jos et jaksakaan koko ajan kestovaipattaa ja reissussa olisi helpompaa ja ja...hmh. Se on sitten minun ongelma (ja hiukan ehkä miehenikin, joka on kyllä valmis vaihtamaan vaippoja siinä missä minäkin!:) )

Haluaisin jakaa mielipiteitä ihan oikeista ongelmista ja minua kiinnostavista asioista, siinä suurimpia syitä tämän blogin perustamiseen. Toivoisin kommentteja ja kokemuksien vaihtoa!
Vauvablogeja kyllä riittää, mutta nimenomaan kestovaippailusta, vessähätäviestinnästä, sormiruokailusta yms. on hyvin vähän luettavia blogeja!
Tai ehken ole vaan löytänyt niitä tuhansien "samanlaisten" vauvablogien joukosta.

Tämän blogin perustaminen on ehkä pahimpia virheitä ja voihan olla etten jaksakaan kirjoitella tänne mitään sitten kun vauvarumpa alkaa. Niin enkä ehkä kykene enää liikkumaan kun vaippa ja pyykkivuoret tunkeutuvat kulkuväylille ja sinappikakkaa on joka paikassa kun sitähän joutuu käsin pesemään niitä villavaippahousuja. Huh huh onse kamalaa.
No ei ole kun ei asennoidu niin!
Katsotaan miten vauva-arki lähtee pyörimään, ja kuinka luonnollisesti sitä sitten pestään niitä vaippoja!Into on ainakin kova ja asenne kohillaan, käytännön teot puhukoot sitten puolestaan. :)