Synnyttäjä; potilas vai asiakas?

Huh hei kun aika hurahtaa!
Jotenkin arvelinkin ettei ehket ole ihan ensimmäisenä mielessä tämän hektisen arjen pyörittämisen keskellä alkaa päivittelemään blogia. Niinpä harmikseni on mennyt jo kuukausi kun viimeks tänne jotain kirjottelin!
Ajattelin, että tähän hommaan pitäis olla paljon aikaa, ainakin useampi tunti, mutta kuten äitinikin sanoi, eihän tänne aina tarvii mitään romaania rustata!:D

No niin vauvelihan sitten syntyi lopulta 29.04.2013 Klo 21.54.  Rauskausviikkoja 41+6. Tuolloin olis joka tapauksessa synnytys käynnistetty jos ei olis käynnistyny itelleen.

Sen verran voin kokemuksesta avautua, että oli se vaan yllättävän kivuliasta ja raivostuttavaa.
Kaikki meni muuten ihan siedettävästi, mutta aktiivisen ponnistusvaiheen alettua vaihtui jälleen kätilö, joka ei ollutkaan niin mukava, mitä muuut. Tämä oli siis jo viides kätilö, synnytys kun kesti 13 tuntia.
Kätilöiden vaihtuminen oli tosi ärsyttävää ja vaikutti paljon siihen miten turvallinen olo itsellä oli koko tilanteessa.
Viimesin kätilö oli tosiaan just sellanen, joka hoitaa kaikki rutiinilla tehdasmaisesti liukuhihnalta. Siinä vaiheessa ei enää kysytty toivomuksia vaan alettiin suoraan käskyttämään että tee sitä, tee tätä.
Minullahan meni heti hermo kun yks vääntää jalasta ja käskee ponnistamaan. Vähän vaikea ponnistaa kun tuntuu että jalka lähtee paikoiltaan ku sitä väännetään väkisin!
Olin aiemmin ajatellut että minähän en huuda sitten siellä kun synnytän, mutta niin vaan olin raivonvallassa että kyllä muutama vittu kaikui synnytysosaston käytävillä.

No loppu hyvin jne. Mutta huonot muistot jäi, kiitos nimenomaan veemäisen kätilön.
Muutenkin jo alusta asti sairaalaan mennessä tuli sellanen olo, että kaikki asiat pitäis tietää etukäteen, missä on mitäkin ja mitä kivunlievityksiä on ajatellu käyttää. Hoitohenkilökunnan olis ehottomasti pitäny esitellä paikat ja vaihtoehdot ja muutenkin enemmän kysyä oikeesti että MITÄ ME HALUTAAN!?
Kertaakaan ei kysytty edes asennoista, missä haluaisin ponnistaa tms.
Nyt kun olen jälkikäteen ajatelut niin aika erikoista, kun synnytysvalmennuksessa samaisessa sairaalassa painotettiin omia toivomuksia ja nimenomaan sitä että SÄNKYYN EI SAA JÄÄDÄ MAKAAMAAN. Sängyssä ponnistaminen selälteen on pahinmahdollinen asento, sanoi synnytysvalmennusta pitänyt kätilö.
 Ja mitä teki kätilöt itse tilanteessa. Käskivät käymään sängylle puoli-istuvaan asentoon ja ponnistamaan niinkuin isoa kakkaa vääntäs!

Olisinpa vain ollut jämäkämpi ja sanonut omat ajatukset selvemmin. Toisaalta olin niin sekaisin kivusta, ilokaasusta, oksitosiinista ja epiduraalipuudutuksesta (ja ties mistä myrkyistä mitä ne minuun pumppasivat!), ettei aivot enää toimineet järkevästi. Jos toinen kerta tulee kun synnytän, niin aion varmasti korjata nämä epäkohdat, vaikka vaikuttaisin miten vittumaiselta ja vaativalta. Olin potilas en asiakas, silti kyllä muistivat laskulla, minkä loppusummasta kuvittelis saaneensa hyvinkin loistavaa asiakaspalvelua!

Hoitohenkilökunnan asiakaspalvelun ja ammattitaitojen taso erottui myös synnytysvuodeosastolla.
Suurin osa oli kuitenkin iloisia, kuuntelevia ja ystävällisiä, mutta se yksikin huonotapaus jää kyllä kaivelemaan ikävästi. Kun itse on suuren ilon ja toisaalta helvetillisten kipujen sekoittamana, toivoisi, että sinua kohdeltaisiin arvostaen ja asiallisesti. Tuossa tilassa on todella herkkänä kaikelle, vähänkin negatiivispainotteiselle palautteelle. Ja ne on myös niitä asioita, jotka jää aina parhaiten mieleen.
Jotkut voi tietenkin ajatella, että ei se ole niin helppoa kun on asiakaspalvelutyössä jne, mutta se on ammatinvalintakysymys ja se ei ole asiakkaan vika jos sinulla on huono päivä. Huom. nimimerkillä -itsekin asiakaspalveluammatissa.

No jos tuo riittäis tuosta aiheesta. Pitää äkkiä julkasta tämä ennen kun juttu alkaa taas karkailemaan käsistä ihan johonkin muuhun. Ja ennen kuin minua tarvitaan toisaalla, ÄITINÄ.